Pysähtyminen on taitolaji

07.09.2020


Esimies / johtamistyössä eteen tulee monenlaisia asioita ja tehtäviä. Useimmiten niiden hoitaminen tuottaa sinulle onnistumisen tunteita. Eteesi tulee kuitenkin aika ajoin asioita, joiden hoitaminen ei olekaan niin helppoa. Ne saavat sinut kokemaan tunteita, joita on vaikea jakaa muille yhteisön jäsenille.

Miten seuraavat kolme kohtaa osuvat kohdallesi?

1. Kaipaan tällä hetkellä ulkopuolista asiantuntijaa, jolle voin kertoa nykyhetken tilanteestani

En tiedä kenelle kertoisin tilanteestani, koen jääväni yksin työasioideni kanssa. Olen miettinyt eri vaihtoehtoja, mutta mikään niistä ei tunnu sopivan tähän tilanteeseen. Voi kun voisin pysähtyä hetkeksi työasioiden ääreen ulkopuolisen asiantuntijan kanssa. Minua ahdistaa ja eräs tilanne työssä tuntuu minusta kohtuuttomalta. Olen pyrkinyt tekemään työni hyvin, mutta mikään ei tunnu riittävän. Haluan sanoittaa tunteitani ja tulla kohdatuksi niin, että joku kuuntelee minua ja ymmärtää tilannettani.

2. Toivon, että saisin puhua ja keskustella työasioistani uutta oivaltaen

Huomaan, että pohdin mielessäni usein erilaisia johtamistilanteitani. Olenko liian lähellä oleva johtaja vai liian etäällä johdattavistani? Tulisiko minun ottaa enemmän valtaa johtajuudessa? / pitäisikö enemmän antaa vastuuta johdettaville itselleen? Toivon, että voisin arvioida ja kehittää asiantuntijan kanssa erilaisia johtamistilanteitani. Haluaisin oppia enemmän omasta persoonastani ja tulla enemmän tietoiseksi toimintani taustalla olevista arvoista ja periaatteista. Luulen, että oman tutkimusmatkani kautta oivaltaisin paremmin työporukkani erilaisia persoonia ja osaisin sovittaa heille sopivaa johtamistyyliä.

3. Haluan huolehtia hyvinvoinnistani

Tiedän, että oma hyvinvointini ja siitä huolehtiminen on tärkeää. Huomaan, että viime aikoina aikaa ei ole ollut riittävästi panostaa omaan hyvinvointiin. Työpäivät kuluvat vauhdilla ja iltaisin on kaikkea muuta tekemistä tarjolla. Tunnistan, että en voi hyvin ja jotain olisi asian eteen nyt tehtävä. Tiedostan, että hyvinvoivana johtajana olen myös tärkeä esimerkki ja kannuste muille työssä oleville.

Työnohjaus pysähtymisen mahdollistajana

Pysähtyminen arjessa ei aina ole helppoa. Se vaatii rohkeutta, mutta onnistuessaan se on hyvin palkitsevaa. Nyt sinun on aika pysähtyä ja tehdä oikeita valintoja tulevan suhteen. Yksi tärkeä valinta on pysähtyminen. Työnohjaus tarjoaa tähän oivan mahdollisuuden.

Työnohjauksessa voit pysähtyä ja yhdessä ulkopuolisen asiantuntijan kanssa tutkia ja kehittää omaa johtamistyötäsi. Voit keskustella työhösi liittyvistä johtamistilanteista ja löytää niihin toimivia ratkaisuja. Työnohjauksen avulla voit kehittää yrityksen / yhteisön tuottavuutta. Työnohjaus on toimiva pysähtymisen mahdollistaja ja sen avulla pidät huolta myös hyvinvoinnistasi.

Pysähtyminen on taitolaji, joka auttaa jaksamaan!

Jari Hautamäki